sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Ensimmäinen match show

Jep tänään oltiin mun ensimmäisissä koira näyttelyissä. Tai oikeestaan ne oli mätsärit eli leikkimieliset näyttelyt. 
Alkuun mua jännitti aika kovin, kun oli niin paljon koiria ja kova meteli. Mutta sitten kun sain mennä haistelemaan toisia koiria niin jännityskin hävisi. :)
Sinne tuli myös mun vanha kamu, mutta se oli kasvanut jo hurjan suureksi. Se oli paljon kivempi kun se oli pieni pentu.. 
Tapasin myös toisen tiibetinspanielin, se oli poika myös.. se tuli nuolemaan mun turkkia (?) Noh oli siihen kyllä kiva tutustua :) 

Käytiin ensin vähän harjoittelemassa kehässä ja seurasin ihan hyvin mamia, koska en olisi mihinkään muuallekaan uskaltanut mennä. 
Mami jotain puhui, että juoksen tosi hyvin mutta vielä pitää opetella sitä seisomista. 
 Kehässä meni myös hyvin. Mun seurana oli samaan aikaan cavalier narttu. 
Juostiin ensin ympyrää ja sitten mut nostettiin pöydälle ja se täti tuli tutkimaan mun hampaat ym. Olin ihan rauhallisesti, vaikka mami ei olis varmaan uskonut ;)
Sitten juostiin taas vähän edestakaisin siellä kehässä. Tuomari joutui juoksuttamaan meidät vielä extra kierroksen, kun ei osannut päättää kummalle antaa punaisen nauhan.
Me saatiin sitten pitkän miettimisen jälkeen se sininen. Mami oli tyytyväinen muhun.

Sinisten kehässä oli tosi paljon koiria ja olin ihan ihmeissäni. Olisin tahtonut mennä vähän kaikkia haistamaan. 
En sitten päässyt palkinnoille kuitenkaan, mutta mun arvostelulomakkeessa oli kaikki merkattu kohtaan erinomainen! =) Eli turkki, liikkeet, esiintyminen, esittäminen ja yleisvaikutelma. Mami ja Juuso oli tosi ylpeitä musta :) sain sitten myös vähän herkkuja.

Nyt oon tosi väsynyt ja painun nukkumaan. On ollut rankka päivä. Tässä vielä kuvia näyttelyistä :)


Tässä se täti tutkis mut. Annoin hyvin katsoa hampaatkin.


Ainiin ja mut pestiin eilen illalla... oli ihan kamalaa :( sitten hinkkasin ittäni mattoon ja juoksin hulluna kämppää ympäri pesun jälkeen =)



5 kommenttia:

  1. Tulin oitis vastavierailulle! Paljon kauniita kuvia ja muutenkin mielenkiintoisen tuntuista. En ota nyt kantaa mihinkään, en ole vielä ehtinyt lukemaan ainuttakaan postausta tästä blogista...
    Vili tervehtii Roomeota ♥

    VastaaPoista
  2. Pesty tipsu näyttää kyllä surkeelta. Mä kans aina möyrin mattoja vasten ku mut pestään. Ja mul on tollast samaa shampootaki, tosin jotain aloe vera -hajusteista, yök. Sulla on kiva ploki, jäädään mamman kans lukeen!:)

    ps. Komee toi sun iltahepuli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluisitteko liittyä tuonne oikeen lukijaksi, että meillä olisi sitten 3 lukijaa! =)

      Poista